torstai 30. elokuuta 2012

Saalisvietti koiraharrastuksessa

Olen yrittänyt tutustua saalisvietin hyödyntämiseen koiran koulutuksessa. Aihe on minulle melko uusi, sillä olen aina palkinnut koiria nameilla. Vivan kanssa haluan kuitenkin opetella pois tästä "pahasta tavasta" ja yrittää päästä siihen pisteeseen, että koira saa palkinnon enemmänkin siitä tekemisestä kuin namista. Uskon myös, että Vivalle leikki on paljon parempi palkka tekemistä ajatellen kuin nami, vaikka se melko ahne onkin - kaikki liikkuva on niin paljon mielenkiintoisempaa kuin kädessä oleva herkku... Sopivasti ylihuomenna alkaa tokokurssi, jossa ohjaajalta voi todennäköisesti kysellä vähän neuvoja sopivan dummyn valintaan :). Itse olen ajatellut jotain kivaa jäniksenkarvalla varustettua dummyä.

Toistaiseksi on kotona vain vähän harjoiteltu vetoleikkejä, jotka sujuu koko ajan paremmin. Tästä eteenpäin en oikein osaakaan jatkaa, joten kiva kun se tokokurssi alkaa! Lisäksi löysin aiheesta loistavan kirjan avustamaan etenemistä, tämä on kyllä pakko laittaa tilaukseen: Saalisvietti koiraharrastuksessa

maanantai 27. elokuuta 2012

Jäljellä ja koirasaaressa

Jälkitreeni (10m, kevyt tuuli) ja Vivan ensimmäinen vierailu Helsingin koirasaaressa - illalla oli niin väsynyt pentu, ettei jaksanut silmiään avata kun siirrettiin pikkuinen makuuhuoneeseen nukkumaan kaupassa käynnin ajaksi :) .



Jälkitreeni sujui todella hyvin! Viva löysi kaikki makkaranpalat ja ajoittain oli jo selvää rytmiä havaittavissa. Ja tämä oli pennun toinen (!!) jälkitreeni, ihan mahtavaa! Teemme jäljen uudestaan tällä viikolla, toivottavasti menee yhtä hyvin :).




Jäljen jälkeen suuntasimme Helsinkiin, minun mielestäni pääkaupunkiseudun parhaaseen koirapuistoon, koirasaareen. Saari (tai oikeastaan saaresta rajattu iso alue) on meren äärellä ja yleensä siellä on ollut vain kivoja koirakavereita. Viva pääsi siis uimaan ja treenailemaan koiriin tutustumista. Tähän asti on tutustuttu vain tuttuihin koiriin, mutta nyt kun rokotukset on kunnossa ja vahvistettu, päästiin vihdoin ottamaan kontaktia vieraisiinkin koiriin ja koirapuistoon. Olikin hauska löytää puistosta kaksi valkoistapaimenkoiraa :) . Uros 5v ja narttu ("Ariel") 3v (jos en ihan väärin muista), olivat molemmat Svartzekoks-kennelistä. Viva selvästi kiinnostui niistä ensimmäisenä, kunhan ensin oli kiertänyt puistossa vähän kauempaa tarkastellen. Myös pieni rauhallinen terrieri oli Vivan mieleen. Vähän aikaa menoa ihmeteltyään Viva päätti, että okei tää on ihan helppo homma, ei täällä ole mitään jännää! Pian löytyi paras leikkikaveri 2,5-vuotiaasta mustasta koirasta (belgianpaimenkoira? korjatkaa joku jos tunnistatte kuvasta), jonka kanssa juostiin LUJAA - vedessä, maalla ja kallioilla. Kamera ei pysynyt valitettavasti menossa mukana :D .

Ensitutustuminen puiston valkkareihin

Noutamista

JIHUUUU

Kaverukset tutkimusmatkalla
:)
Tarkkailu-/pakopaikka :)


Viva tarkkailee taakse jääneitä tapahtumia ja kavereita






<3



perjantai 24. elokuuta 2012

Kilpailu

Vivan kuva on mukana kilpailussa, äänestäkäähän kaikki :)





keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kasvaa...

7,5vko, 5,4kg

16vko, 12,4kg, 48cm

tiistai 21. elokuuta 2012

Haaste

Suvi haastoi minut joskus kuukausia sitten tekemään tämän, mutta olin jo unohtanut koko jutun (anteeksi!). Josko nyt vihdoin koittaisin tälle antaa ajatusta :) .


Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen). 

 En kyllä jaksa haastaa ketään, sori :D. Napatkaa tästä fellow bloggaajat jos siltä tuntuu.


10 asiaa, jotka tuovat minulle hyvää mieltä

1. Avokki (muru ♥)
2. Viva (muru2 ♥)
3. Kesä (ei tällanen kevätsyksy, mikä tänä vuonna ollut - kunnon hellekesä!)
4. Aurinko ja lämpö (nämä kuuluvat oikeastaan myös kesään, mutta tätä ei voi tarpeeksi korostaa)
5. Vapaapäivät (monikossa, tietysti)
6. Ystävät (murut )
7. Ratsastus ja hevoset (aiemmin tämä olisi ollut ylempänä, nykyisin talleilua on niin paljon vähemmän)
8. Koti (meidän kämppä on niin super ♥)
9. Musiikki (rock, heavy, pop, dubstep, country, klassinen.... kaikki käy)
10. Ruoka ()


Ja koska kyseessä on oikeastaan Vivan blogi, niin listataan vielä:

10 asiaa, jotka tuovat Vivalle hyvää mieltä

1. Ruoka
2. Lelut
3. Luut
4. Jänikset ulkona
5. Tuulessa liikkuvat asiat ulkona
6. Ötökät ruohikossa aamulla ja illalla (ne täytyy kaikki pyydystää)
7. Kaikki syötävä ja ei-syötävä ulkona (jäniksen papanat ♥)
8. Bella-valkoinenpaimenkoira ja Cami-espanjanvesikoira
9. Ihmisten suukottelu
10. Juuri hanasta kuppiin tullut vesi


maanantai 13. elokuuta 2012

Sisarustapaaminen osa 2: Paavo

Viva tapasi viime viikolla veljensä Paavon, pentueen mustapantaisen pojan. Paavo olikin iso poika! Melkein 5cm korkeampi kuin Viva ja muhkeampi isoine turkkeineen :) . Viva oli aluksi aika rähjä, mitä ei ole ikinä ennen tehnyt! Kunnolla murisi ja haukkui ja yritti alistaa Paavoa, mutta kun pennut päästettiin irti juoksemaan se olikin Paavo, joka laittoi Vivan maihin. Aikansa tomerasti painittuaan Viva keksi olevansa vähän veljeään ketterämpi ja käyttikin sitten taitoa häikäilemättömästi hyväkseen :D. Nätisti pennut leikkivät ja selvästi nauttivat toistensa seurasta. Oli myös todella kiva kuulla Paavon elämästä ja kasvusta, paljon samaa siinä tuntui olevan kuin Vivassakin.

Ja sitten kuvia :) (joita ei valitettavasti kovin laajalti tällä kertaa).

Paavo komentaa

Mietintätauko

Paavon voittoisa ilme :)

Viva keksi juoksuleikin...

...ja väsytti velipojan :)



perjantai 10. elokuuta 2012

ps.

Tein pieniä muutoksia ulkoasuun. Ensinnäkin vaihdoin jo alkuviikosta blogin taustakuvan vähän haaleampaan jotta tekstin näkee lukea paremmin. Nyt vaihdoin leipätekstin vähän silmäystävällisemmäksi sekä vastapainoksi rohkeammat otsikkofontit, jotka sopivat paremmin Vivan luonteeseen kuin hienosteleva kaunofontti :) . Laittakaa palautetta taas alle, kiitos :) .

Näytelmiä

Viva on ilmoitettu ensimmäisiin näyttelyihin!

Menemme Tampereen pentunäyttelyihin 30.9., toivottavasti kaikki menee hyvin, minulla viimeisimmästä näyttelyissä esittämisestä on miltei kymmenen vuotta aikaa! Ja toivottavasti Viva ei pudota kaikkia hampaitaan juuri sinä ajankohtana, sillä moni heiluu, mutta yksikään ei ole vielä irronnut... Olisin muutoin ilmoittanut Vivan molemmille päiville, mutta lauantaina meillä on pentukurssin toko-osuutta, niin sitä en kyllä jätä väliin näyttelyiden takia. Onneksi kisat ovat kuitenkin kaksipäiväiset ja kaikkia rotuja molempina päivinä niin pääsemme edes sunnuntaina paikalle.

Päivitin tuohon oikealle kuukauden kuvan alle kalenterin, jota yritän pitää ajantasalla. Kuten näkyy, niin Lahden ja Helsingin pentunäyttelyihin olisi vielä tarkoitus osallistua ennen Helsingin kansainvälisiä Winner ja Voittaja -kisoja. Helsingin pentunäyttelyt ovatkin sopivasti messukeskuksessa, jossa HeW ja HeV järjestetään, joten saa pientä tuntumaa isoon halliin ennen "oikeita" kisoja. Mitään isoja odotuksia minulla ei tietenkään vielä ole, käymmehän vain pentuluokissa, jotka ovat treenailua tulevaisuutta varten, mutta hienoa olisi jos jotain menestystäkin tulisi :) . Aika näyttää miten tämä meidän näyttelyura lähtee lentoon - pääpaino harrastuksissa tulee silti olemaan agilityssä ja tokossa. Mutta näyttelyt ovat tuon ikäisen pennun kanssa vielä vähän helpompaa tekemistä :) .

Sisarustapaaminen osa 1: Walma. + jäljen alkeet

Kävimme viime sunnuntaina kasvattajan luona Nuoramoisissa treenaamassa jäljen alkeita, sekä moikkaamassa Vivan siskoa Walmaa, jonka kasvattaja jätti itselleen I-pentueesta. Jälki sujui mainiosti! Siinä sai allekirjoittanut ohjaajakin paljon tietoa itselle täysin uudesta lajista, pentu taisi olla se taitavampi osapuoli tällä kertaa :) . Taitavasti nuuhki 12m jäljen, nenä tuhisi tehokkaasti ja löysi kaikki makkaranpalat :) . Viva ja Walma kokivat myös hyvin riemukkaan ja riehukkaan jälleennäkemisen, omistajilla oli vaikeuksia erottaa kumpi pentu on kumpi, etenkin uimareissun jälkeen - tytöt olivat lähes identtiset kaksoset!




Lähdössä jäljelle
The Jäljestäjä
Nenä kävi, vaikka jälki oli jo nuuhkittu



Näitä Viva ei muistanutkaan... Oli aika jännää :)

"Bolt"
Siskokset <3

Vivan vesiloikka

Walma-sisko piilossa
Hali <3

























maanantai 6. elokuuta 2012

15 askelta tehosterokotteiden varaukseen

1. Varaa aika tehosterokoituksiin.
2. Muista myös rabies ja MDR1-testi. (Ajanvaraus: "Mikä on MDR1-testi?")
3. Saa selville, että eläinlääkäri kyllä ottaa veritestin, mutta tuot itse putket ja lomakkeet MDR1-testiä varten.
4. Niin ja lähetät itse ne näytteet Saksaan.
5. Ihmettele hetki mistä hemmetistä lähdet tilaamaan putkia ja lomakkeita eläinlääkärille.
6. Soita rotuyhdistykselle ja vaadi saada tietää helpompi reitti MDR1-testiin.
7. Saa osoite Laboklinille, joka hoitaa näytteet Suomesta Saksaan ilmaiseksi.
8. Kuule muistutus DM-testistä, jonka saa näppärästi Labokliniltä myös. ("Mikä on DM-testi?")
9. Opi, että DM-testi tarkoittaa selkäydinrappeumaa testaavaa geenitestiä ja muista, että sekin pitäisi kyllä ottaa omaa mielenrauhaa varten.
10. Soita eläinlääkärille ja lisää ajanvaraukseen DM-testi. (Ajanvaraus: "Mikä on DM-testi?")
11. Soita Laboklinille.
12. Laita sähköpostia Laboklinille.
13. Saa vastaus, jossa sanotaan, että ilmaiset putket ja pakkausmateriaalit ovat lähteneet postiin. Ja että MDR1-testi maksaa 59,60€, DM-testi 78,60€.
14. Tulosta kaksi kappaletta geenitestilomakkeita eläinlääkäriä varten.
15. Hengitä ja muista, että teet tämän kaiken rakkaudesta koiraasi.

torstai 2. elokuuta 2012

Agilitypainotteinen pentukurssi

Kuukausi enää pentukurssin alkuun!

Päädyttiin pohdintojen jälkeen Kompassin 8 kertaa kestävälle agilitypainotteiselle pentukurssille. Painavimpia syitä valinnalle olivat
A) kurssin kesto pidempi kuin neljä tai viisi kertaa
B) puolet kurssista agilityn alkeita, puolet tokoa
C) pätevän oloiset vetäjät
D) tokopuolen vetäjällä kokemusta saksanpaimenkoirista ja paimenkoirista, agilitypuolen vetäjällä valkoisiapaimenkoiria
E) koulutus sisällä (Ei kiitos ikinä enää sitä Suomen syksyilloissa läpimärkänä ja kylmissään tepastelua - vettä tulee vaakatasossa ja ääni ei kuulu mihinkään tuulen takia. Viimeisimmästä Minnin kanssa käydystä ulkokurssista 7 vuotta ja silti ajatus aiheuttaa kylmiä väreitä.)


Vivan kanssa kotona treenailu on todella hyvässä mallissa, katsekontaktia alkaa hakea jo automaattisesti joka tilanteessa ja selvästi jo hahmottaa mitä odotetaan missäkin tilanteessa. Täytyy yrittää ottaa videota joku päivä hienosta seuraamisesta tai temppuilusta :) .


PS. Muistin tänään mitä Imala tarkoittaa - kurinpitäjää :D . Siinä on kasvattaja kyllä valinnut niin nenä päähän nimen kuin vain voi olla! Viimeksi tänään hyppäsi sänkyyn komean komennusärinän kanssa vaatien huomiota. Meillä on molemmilla hyvä koirakokemus, mutta aina vitsaillaan, että Vivasta kasvaa oikea ongelmanuori kun se on niin kova komentaja, etenkin muita koiria kohtaan :D. No hyvin se oikeasti kuuntelee kun sitä käskee, ei tässä mitään oikeaa huolta ole :) .

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mökkikuvia

Tässä edellisessä postauksessa lupaamani lisäkuvat :)