keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 18.

Joulukalenterissa tänään kuva väsyneestä polskuttelijajengistä :). Kyseessä ei ole tilannekuva, vaan matkaa jatkettiin aika tovi tässä asennossa. Joku kysyi vähän aikaa sitten minulta kumpi koiristamme on pomo, niin mielestäni tämä kuva vastaa siihen ihan hyvin - Viva antaa aina periksi Tarran julmuuksille.... ;)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 17.

Vivan vuorolla aukaistu joulukalenteriluukun kuva antaa aika vahvaa vihjettä huomisen aktiviteetista ;) .

PS. Tarra on ilmoitettu nyt Turkuun Winter Dog Showhun, jee! Alunperin piti ilmoittaa molemmat, mutta Vivan karva on vieläkin todella ohut niin turha sitä viedä sinne ottamaan 45 euron Hyvä:ä.. Turun jälkeen tuleekin näyttelyissä muutaman kuukauden tauko ja seuraaviin näytelmiin Lahteen saadaankin toivottavasti myös Viva mukaan (Avoimiin jo, hui!) . Ensi vuoden puolella pitäisi Tarraa ottaa mukaan tottistreeneihinkin, se on kasvanut henkisesti tässä parin kuukauden aikana niin paljon, että eiköhän sen kanssa päästä jo kunnolla hommiin ihan pian.

Joulukalenteri: 16.

Pahoittelut myöhästyneestä joulukalenteripäivityksestä! Tarran kalenterinluukun kuvan kera kuuluisi oikeastaan ääni, sillä tässä on aika tomera komentaminen käynnissä :D .

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 15.

15. joulukalenterin kuva on näyttelyteeman mukaisesti pönötyskuva Vivasta. Ei ehkä perinteinen sivulta otettu, mutta Tsutsu on tässä niin kaunis <3 .

PS. Tarran tulos oli tänään sama kuin eilen, JUN-ERI, JUK2, SA, mikä on todella upeaa kun ottaa huomioon miten erilaiset tulokset muut junnuluokan koirat saivat kahtena eri päivänä (H:n saanut olikin toisen tuomarin mielestä ERI ja ERI:n saanut toisen mielestä EH). Eli vaikka tuomareilla oli eriävät mielipiteen hyvästä valkkarista niin Tarra sai molemmilta erinomaisen arvostelun. Kirjoittelen lisää Koira2013-tapahtumasta sitten alkuviikosta, nyt olen niin poikki, että silmien auki pitäminen tuottaa suuria vaikeuksia :D .

lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 14.

Ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa - päivän joulukalenterikuvan oli liityttävä päivän teemaan. Eli Messarissa ollaan tässä, Tarra kyllästyneenä odottelee vuoroaan. Kuvassa vinkki ensi vuoden tavoitteisiin ;). 

Messarista tulee parempaa kosstetta myöhemmin, mutta paljastetaan Tarran tulos:
JUN-ERI, JUK2, SA
Upeeta!!

Joulukalenteri: 13.

Tietysti perjantai 13. päivä on se päivä, kun on kauhea härdelli josta johtuen en ehdi päivittää blogin joulukalenteria ajoissa... No, päivän teemaan sopien kuva 1-vuotiaasta Vivasta pallon kimpussa hieman epäonnistuneella loikkajarrutuksella. Tai pallo on suussa, että ehkä kyseessä onkin oikeastaan onnistunut näyttävä noutoliike.

PS. Nyt on 7 tuntia aikaa nukkua, sillä huomenna (tänään) mennään - Koira2013 ja Nordic Winner!! Nyt kaikki sormet ja varpaat ristissä, että menee hyvin!
PPS. Jännittää ihan hemmetin paljon.

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 12.

Tässä oli erään koiratutun kanssa puhetta valkkareiden harrastusominaisuuksista. Sen inspiroimana Tarra valikoi joulukalenterin 12. luukkuun kuvan äidistään harrastusten parissa. Kuvassa siis Tarran emä Luana vom Sutumer Grund, joka sai juuri äskettäin IPO2-koularin. Jee äiskä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Back on Track

Olin jo pitkään haaveillut Vivalle Back on Track -loimesta. Noin siitä päivästä alkaen, kun päädyin ensimmäisen kerran treenikentän laidalle ja tajusin, että hitto tätähän täytyy tehdä vuoden ympäri. Ja ainiin meillä on 80-luvulta peräisin oleva purkki autona, jonka siellä täällä sijaitsevat reijät tai huonot tiivisteet ikkunoissa eivät ainakaan paranna mahdollisuuksia sisätilojen lämpimänä pysymistä ajatellen.

Minulla oli aikanaan Larosalle Back on Track -selänlämmitin ja Goofylle oikein BOT-loimi. Goofyn selkä meni etenkin kylmällä herkästi jumiin ja viimeistään sillä huomasin selvän eron loimen oston jälkeen. Selkä oli erilailla lämmin kuin vain paksun loimen alla ja rentous ratsastaessa oli huomattavasti helpompi saavuttaa kuin ennen (ja Geen BOT oli vain ohut fleece). Minulla oli siis omakohtaista kokemusta siitä, että Back on Track toimii ja siksi halusin nimenomaan sellaisen enkä vain perusmanttelia.

Siispä kun viime viikolla kävin kaverin ja koirien kanssa Peten koiratarvikkeessa Porvoossa ja huomasin hyllyssä rivin mustia loimia en vain voinut enää muuta, kuin hakea Vivan autosta, sovittaa oikean koon (63cm), sekä marssia kassalle hymy huulilla (hymykin hyytyi pian pankkikortin muuttuessa 80€ keveämmäksi). Vihdoin se tuli hommattua.

Huomion kohteena loimi - älkää kiinnittäkö huomiota huonosti seisovaan, vinosta kuvattuun koiraan sotkuisella taustalla!

Loimi on ollut nyt viikon käytössä. Säiden puolestahan sitä ei vielä tarvitse (ihan niinkuin valkkari tarvitsisi millään säällä takkia lenkillä), eikä me treeneissäkään käydä kuin kerran pari viikkoon, mutta olen pitänyt loimea silti lyhyillä pissalenkeillä sekä kotona aina puolisen tuntia päivässä. Back on Trackin käytössähän on muutenkin suositeltavaa pikkuhiljaa totutella lämpöön, jota loimi heijastaa koiraan. Ero on Vivassa jo huomattava. Se normaalisti peitsaa todella herkästi ja selkä menee siitä tietenkin jumiin eli liike kärsii ja koko koira jäykistyy etenkin selästä. Olen Vivaa hieronut aina silloin tällöin, mutta pakko myöntää, että olen ehkä ollut vähän laiska sen suhteen. Jokatapauksessa, tämän BOT-käyttöviikon jälkeen Viva ravailee tyytyväisesti hitaammassakin vauhdissa, loikkii jättimäisiä riehuloikkia, sinkoilee paljon vikkelämmin Tarraa karkuun ja ennen kaikkea liikkuu koko selän läpi. Selkä, tai tarkemmin lihakset ovat loimen alta kokeillessa lämpimät ja lihakset etenkin selässä ja reisissä tuntuvat tunteja käytön jälkeenkin paljon rennommilta kuin aiemmin. Varsinkin agilitytreenejä ajatellen tämä on ihan täydellistä, sillä meidän halli ei ole lämmitetty, vaikka hyvin tiivistetty ja melko lämmin onkin. Hauskaa on myös, miten nopeasti Viva on oppinut pitämään loimesta. Vaikka kaikestahan se tykkää ihan täysillä aina mitä vaan sen pään menoksi keksiikään, mutta loimeen se oikein sukeltaa sisään ihan innoissaan häntä heiluen ja heittää kunnon riemutanssit kun soljet on saatu kiinni. Eli näinkin lyhyellä käytöllä on ollut näin suuri positiivinen vaikutus.

Ei siis voi kuin suositella.

Joulukalenteri: 11.

Viva 5vko. Ei tähän tarvita sanoja <3

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 10.

Näin se on ollut heti ensimmäisestä päivästä asti - Tarra (tässä 10vko) vie ja Viva vikisee :D. Viva on onneksi näistä painileikeistä ihan onnesta soikeana, ei sitä haittaa olla alakynnessä välillä tai edes aina, Tarra on kuitenkin loppupeleissä aika kohtelias ja reilu painikaveri, vaikka onkin vähän tomerampi tapaus :) ...

maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 9.

Viva halusi jakaa yhdeksännen päivän joulukalenterikuvassa kuvan itsestään melkein 5kk ikäisenä, ensimmäisistä mätsäreistä tulleena. Sinisten 2. sija saaliina.

PS. Kaikille teille, jotka olette kyllästyneet lyhyisiin joulukalenteripostauksiin - lupaan kirjoittaa jotain järkevää seuraavaksi! ;)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 8.

Kahdeksannen luukun kuvana on tuore tänään otettu testikuva kotistudiosta. Tarra poseeraa hienosti :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 7.

Joulukalenterin seitsemännestä luukusta löytyy kuva Vivasta viime talvelta pitämässä hauskaa eli juoksemassa niin lujaa kuin kintuista lähtee :).

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hiekkakuopilla

Meidän viiden hengen lenkkitiimi (minä ja tytöt sekä ystäväni ja amstaffi Ensio) lähti tällä kertaa pyörähtämään hiekkakuopilla. Samaisilta kuopilta on blogiinkin lisätty aiemin jo kuvia, mutta nyt oltiin ensimmäistä kertaa niin, että Tarrakin oli mukana.

Anyway, long story short, kuvia:

Tarra

Takaa: Viva, Tarra, Ensio



Tarmo syö Ension

Tarra

Ensio metsuri


Vasemmalta: Ensio, Viva, Tarra

Tarra


Tarra (myös kahdessa alemmassa)




Viva

Kaunis Ensio <3

Viva nautiskelee :)


Tarra

Tarra

Tarra

Viva ;D

Joulukalenteri: 6.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tarran päivän luukku joulukalenterissa on viikon päästä alkavan Koirat2013-viikonlopun teeman mukainen. Kuva on Helsingin pentunäyttelyistä parin viikon takaa. Ennen niin vakava Tarra on alkanut hymyilemään ja on muutenkin heittäytynyt ihan höpsöksi. Tässäkin kuvassa vakavan tuijotuksen sijasta pieni hymy ja pilke silmäkulmassa ;) . Nyt treenataan ja jännitetään hulluna ensi viikon näyttelykoitoksia - saa sitten tulla moikkaamaan jos valkkarikehän laidalle sattuu joku lukija eksymään!

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 5.

5. joulukalenterin luukku on auki! Vivan luukusta avautui kuva viime talvelta, joltain niistä kerroista jolloin Minni oli meillä Vivan kaverina. Tytöt nappailivat lumipalloja lennosta ja erityisesti Minni tykkää hulluna tästä touhusta. Lumia odotellessa... :)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 4.


Tarran vuorolla joulukalenterin 4.:stä luukusta löytyi kuva Tarran ensimmäisestä, ja toistaiseksi ainoasta koirauimalakäynnistä. Pieni Tarra, jonka korvatkaan eivät olleet vielä kunnolla pystyssä, meni rohkeasti itse altaaseen ja vei lelun isompien koirien nenän edestä. Mukana menossa sisko Viva ja maailman paras amstaffi Ensio.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 3.

Vivan avaaman kolmannen luukun takana on kuva, joka on otettu aika tarkalleen vuosi sitten. Vivan utelias nuuskutin kiinni kameran linssissä, kuten aina.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Vastauksia

Hieman vajaa kaksi viikkoa sitten pyysin lukijoita jättämään kysymyksen erikoispostausta varten. Kiitos paljon jokaiselle osallistuneelle ja erityiskiitos myös ihanasta palautteesta :) .


K: Mikä on / on ollut suurin harmi tai haaste koiriesi arkikäyttäytymisessä?
V: Lenkkeily. Molemmilla, yhdessä ja erikseen. Asumme kaupungissa, joten täällä on paljon vilinää niin liikenteen kuin kanssalenkkeilijöiden osalta. Molemmat koirat on pienestä asti opetettu kävelemään sivulla silloin kun liikutaan eteenpäin. Nykyään tämä sujuu ihan mallikkaasti jos käydään tyttöjen kanssa kolmistaan lenkillä, mutta heti jos on joku muu mukana niin kierrokset nousee ja vetäminen alkaa. Tämän asian kanssa on tehty paljon töitä, mutta remmikäyttäytymisessä on vielä paljon parantamista. Ohitukset sentään menee hienosti (yleensä), mutta tuo innokkuudesta johtuva edeltäminen ja välillä jopa vetäminen on vielä työn alla.

K: Mikä on ollut molempien koiriesi pentuaikana kamalin tehty tuho?
V: Viva ei tähän päivään mennessä ole tuhonnut mitään, paitsi omia lelujaan. Tarra joskus ihan pienenä söi yöllä kännykän laturin johdon ja vähän nakersi yöpöydän jalkaa, sekä hampaiden vaihdon aikaan söi makuuhuoneen seinää ( :D ), mutta siinä ne tuhot taitaakin olla. Meillä on koirille aina paljon omia leluja ja etenkin pentuaikaan paljon luita mihin saa purkaa kutiavien hampaiden aiheuttamaa turhautumista. Aina jos jotain kiellettyä oli suussa niin kielto ja sallittu lelu tilalle pienen leikin kanssa, näin molemmat oppivat nopeasti mitä saa tuhota ja mitä ei :) .

Tarra ja pentuajan pahin tuho.


K: Harmittaako, kun jouduit luopumaan Goofysta? (Olitte NIIN upea pari.)
V: Kiitos, Goofy on upea hevonen. Harmittaa siitä luopuminen, todella paljon. Tavoitteet olivat korkealla ja treeni-into kova, mutta aina ei elämässä saa kaikkea mitä haluaa. Valmistuttuani koulusta äitini ei enää tukenut harrastusta, eikä omat rahat tietenkään siinä vaiheessa elämää riittäneet omaan elämiseen ja hevosen pitämiseen, joten ei oikein jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin luopua omasta hevosesta. Harrastus on kuitenkin pysynyt mukana sen jälkeenkin, etenkin viime aikoina kun löysin mukavan vuokrahevosen. Jossain vaiheessa ostan vielä oman hevosen, olen siitä aivan varma, mutta ensin täytyy tienata vähän enemmän kuin tällä hetkellä.. :)

K: Miten koirat on kotona? Etenkin siis alussa? Riekkuko ne koko ajan että asiaa piti rajoittaa vai onko ne sisällä ihan iisisti?
V: Viva ja Tarra ovat kotona keskenään aika rauhallisesti. Välillä leikkivät, mutta alusta asti on tehty selväksi, ettei sisällä saa riehua. Viva osaa rauhoittua 100-0 sekunnissa, joten se auttoi hillitsemään leikkejä silloin kun Tarra oli vielä ihan pieni. Rauhoittumista on muutenkin harjoiteltu molempien kanssa, en tykkää että koirat sisällä koko ajan sinkoilee ympäriinsä. Pääasiassa ne makoilevat vierekkäin, vetävät samaa lelua eri suuntiin tai katselevat ulos parvekkeen ovelta. Ulkona vapaana ollessaan saavat nykyisin Tarran kasvettua sitten riehua ihan mielin määrin :)

K: Eikö mietityttänyt ottaa toista narttua, jos ne ei sitten vanhemmiten tulekkaan toimeen keskenään?
V: Ei oikeastaan, koska uros ei ollut missään kohtaa edes vaihtoehto. Asumme pienehkössä kerrostaloasunnossa eli eristäminen ei pidemmän päälle olisi oikein mahdollista ja en halunnut ainakaan vielä Vivaa leikatakaan. Lisäksi meillä on kotona ollut elämäni aikana vain yksi uroskoira ja se oli niin kaheli, että toista en halua :D . Ei kotona asuvien narttujen välillä ole koskaan ollut kahinoita (äidillä tälläkin hetkellä kolme koiraa ja kaikki narttuja) ja Viva on niin nöyrä, että se mielummin väistyy vahvemman tieltä kuin alkaa rähisemään.


- - - - - - - -

Silloin tällöin on myös sähköpostitse kyselty valkoisestapaimenkoirasta rotuna, kiinnostaisiko siitä aiheesta erikoispostaus? Mitä kiinnostaisi tietää?

Joulukalenteri: 2.

Tarra avasi luukun 2, josta löytyi kuva 10-viikkoisesta Tarrasta Hampurin lentokentältä. Tarra on vähän vakavana oman kantokassinsa vieressä. Kasvattaja oli juuri ennen tätä kuvaa tuonut pennun meille.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 1.

Viva ja Tarra aukaisevat blogin joulukalenteriin joka päivä uuden, ennen julkaisemattoman kuvan arkistojen kätköistä. Viva saa aloittaa :) .


Luukusta 1 löytyy ihka ensimmäinen meillä kotona otettu kuva Vivasta. Tämä on otettu hetki kotiutumisen jälkeen. Miten voikin toinen olla noin söpö <3

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Best In Puppy Show, Helsinki

Siinä ne nyt oli. Viimeiset pentunäyttelyt (toivottavasti) moneen vuoteen :D. Seuraavissa koitoksissa Tarra menee jo junioriluokkaan, Vivakin nuoriin. Ja ne seuraavat näytelmät on jo ihan pian - Koira2013 täältä tullaan! Tietysti Tarra aloitti sopivasti karvanvaihdon viikonloppuna. Nyt en uskalla hengittääkään sitä päin, että karvapeite pysyisi mahdollisimman tuuheana vielä sen reilun pari viikkoa mitä tässä enää on jäljellä. Rankat on murheet.

----
Välihuomio! Kysymyspostauksessa vannoin tekeväni erikoispostauksen seuraavaksi, mutta odottelen vielä vähän aikaa lisää kysymyksiä niin saa vähän pidemmän tekstin aikaan. Ehkä joku takaraja olisi mukava olla... Sanotaanko vaikka, että tämän viikon ajan voi laittaa vielä kysymyksiä, sitten lupaan vastata :) . Kiitos jo teille rohkeille, jotka olette oman panoksenne kysymyslinkoon laittaneet <3 !
----

Anyways, koostetta näyttelyistä!

Alkais jo....
Valkkarikehässä oli yhteensä hurjat 4 koiraa, eli todella vähän. Se oli kuitenkin vain hyvä, sillä tämä näyttely toimi nyt vain puhtaasti treenialustana tuleville Nordic Winner ja Voittaja -näyttelyille, jotka ovat samaisessa Messuhallissa. Tarralla oli takanaan tätä ennen vain yhdet näyttelyt, joten halusin nähdä miten me suoriudutaan hallissa ja ensinnäkin kuinka paljon täytyy vielä treenata hampaiden näyttämistä ja paikalla seisomista - ravaaminen sujuu hyvin, siitä ei sentään tarvitse huolehtia.

Ensimmäinen huomio - jätä namit pois. Mukaan varmuuden varalle vain pari nakkia, jos jostain syystä ei kiinnosta yhtään, mutta seisomisesta saattaisi tulla paremmin jotain, jos koira keskittyy tekemiseen, eikä siellä edessä häämöttävään herkkuun... Tarra on to-del-la ahne. Meinaan aina unohtaa sen.

Toinen huomio - rauhoitu. Se ylimääräinen koiran korjailu ja säätäminen tekee vain hallaa. Etenkin kuin valkkari esitetään vapaasti seisten, eikä kuin jotain muovailuvahaa muokaten. Haluan tietysti, että koira seisoo mahdollisimman hyvin, ryhdikkäästi ja jalat omilla paikoillaan eikä joka suuntaan harottaen, mutta tämä onnistuu todennäköisesti paremmin niin, että antaa sen koiran seistä. Ei niin että käyt namien kanssa härnäämässä ja siirtelemässä jalkoja jos toinen nyt seisoo paikallaan, vaikkakin vähän epäedustavassa asennossa. Se steppaaminen ja jatkuva korjailu näyttää pahemmalta kuin hiukan huonosti seisova koira.

Kolmas huomio - harjoittele hampaiden näyttämistä erilaisissa tilanteissa. Se on kiva, että homma sujuu kotona ilman häiriöitä. Sitten olisikin sen seuraavan vaiheen vuoro, eli kaikki tutut ja tuntemattomat katsomaan miten hienot leegot tytöllä (koiralla) on. Ulkona, treeneissä, missä vaan. Tarralle ongelma on enemmänkin "äh mä en haluu..." kuin "eikä mitä sä teet???". Hommasta pitää siis tehdä niin rutiinia ja tavanomaista, että se tietää, että myös muut kuin minä saa katsoa ihan milloin huvittaa sinne suuhun.

"Tuolla tapahtuis jotain kiinnostavampaa..." || (c) Elina Paasi

Kaikenkaikkiaan en ollut suoritukseen kovin tyytyväinen. Ja lähinnä omaan suoritukseeni, koirahan toimi juuri niin hyvin kuin tällä harjoituksen määrällä voi odottaa. Eli Tarra esiintyi nätisti, itse sähläsin ja säädin ihan turhaan. Onneksi oli vain pentunäyttely. Ja tietääpähän mitä treenata.

Kuten sanottu, rodussa oli vain neljä koiraa tänään. Tuomarina toimi Satu Tanner. Tarraa vastassa oli Mercedes de Conquistadores del Azahar, joka voitti luokan Tarran tullessa toiseksi. Molemmat nartut saivat Kunniapalkinnon.


Narttupentujen (7-9kk) kilpailuluokka.
(Kaunis Youtube-musa ja tyylikäs hidastus. Ihana video.)


Parhaan nartun valinta, vas. Ghea Sayen od Bijelih Andela, oik. Mercedes de Conquistadores del Azahar || (c) Elina Paasi

Parhaaksi nartuksi ja lopuksi rotunsa parhaaksi pennuksi valittiin ihanainen 5kk ikäinen Ghea Sayen od Bijelih Andela. Uroksia oli vain yksi, joten Kowhai Royal Fighter oli automaattisesti VSP.


Tarran arvostelu kuului näin:
Hyvä tyyppi ja kokonaisuus. Kaunis pää ja ilme, hyvä purenta. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Riittävästi kulmautunut edestä, vielä hieman kapea, eturintaa tulisi saada hieman enemmän ja rintakehän tulisi täyttyä hieman. Liikkuu todella kauniisti sivusta katsottuna, seisoo hieman kyynärpäät rungon alla, mutta liikkuu hyvin edestä. Hieman kinnerahdas takaa.
PEK2, KP

"Hieman kinnerahdas takaa." Noh, niin kai jos seisotat koiran näin:

(c) Elina Paasi
Liikkeessähän kintereet ovat ihan tikkusuorat (katso video). Tosin ehkä Tarralla on nyt kasvussa vaihe, jolloin jalat vähän harittavat. Se sallittakoot. Handleri tosin silti voisi opetella vähän parempaa handlausta. Liikkeessä kaikki sentään sujuu hyvin, eli jotain positiivista tässäkin :D !



Tarran kaunis ravi || (c) Elina Paasi

"Taas mua kiinnostais mitä noi tuolla tekee..." || (c) Elina Paasi

PS. Kiitos ihanista kuvista Elina Paasi!


perjantai 22. marraskuuta 2013

Tarra & Ensio

Lyhyt video bestisten leikeistä ennen lenkille lähtöä (kyllä, siellä satoi, siksi sadetakit (Huom. Enskalla tiimin sama malli kuin Vivalla ja Tarralla)). Ihanat riiviöt <3 .



PS. Muistakaa heitellä lisää kysymyksiä aiempaan postaukseen - ja kiitos jo lähetetyistä! :)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kysymyksiä?

Teitä lukijoita on kertynyt jo kohtuullisen suuri joukko, kiitos siitä! Olen tähän asti pitänyt blogia aika päiväkirjamaisesti vain omia juttuja sepustellen, mutta olisi kiva aktivoida lukijoita :) . Seuraavassa postauksessa voisin siis keskittyä vastaamaan kysymyksiin tai perusteellisemmin yhteen aiheeseen. Eli voit laittaa joko kysymyksen tai oman ehdotuksesi postauksen aiheeksi.

Kysymyksiä voi laittaa tähän alle tai sähköpostitse osoitteeseen chichi@live.fi . Aihe on vapaa :) .

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Uusi lenkkimaasto

Ollaan käyty viime aikoina viikoittain kaverini ja koiransa Ensio-amstaffin kanssa lenkillä tässä meidän lähistön metsissä. Tälle viikolle halusin kuitenkin jotain vaihtelua lenkkimaaston suhteen, joten googlailin hieman sopivia maastopolkuja lähistöltä. Löytyikin yksi todella kivan näköinen luontopolku Suvisaaristosta, joka päätettiin käydä katsastamassa. Lenkki venyi 2,5 tunnin mittaiseksi, koirilla oli hauskaa, sää suosi ja maisemat olivat upeat. Yhteensä viiden kilometrin lenkistä jäi osa käymättä, sillä liikuimme rauhassa ja pysähtelimme välillä kuvailemaan koiria tai heittelemään palloa. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa mennäänkö uudelleen. Lenkki oli syksyn parhaita, tässä vähän kuvasatoa :)

Tarra & Ensio

Tarra & Ensio

Viva ;)

vas. Viva, Ensio, Tarra

Tarra. Ai mikä letkee ravi...?


Tehotiimi Tarra & Ensio


Viva


Tarra, Viva


Ensio kiipesi lintutorniin...

Tarra kiipesi lintutorniin...

Viva jäi pallon kanssa alas.

Tarra

Ensio, Tarra

Viva
Tarra

Tarra, Ensio, Viva


Viva

Behind the scenes...

Viva


Tarra

Viva, Ensio, Tarra

Ensio, Tarra, epäilevä Viva. Paras tiimi <3