torstai 31. lokakuuta 2013

Sekalaista

Leiriltä. Uudet Kiratin-liivit, vas. minä ja Viva, Kirsi ja Rommi (Vivan veli), Tinja ja meidän Tarra

Pahoittelut hiljaiselosta, ei oikein ole ollut mitään kiinnostavaa päiviteltävää ja kamerakin on unohtunut jonnekin laatikon pohjalle. Yritetäänpä vähän ryhdistäytyä sen valokuvaamisen suhteen nyt kun vielä on jonkin verran valoa päivisin.

Meillä oli viikonloppuna Vivan kasvattajan pitämä kahden päivän treenileiri Sysmässä. Olin itse ostanut liput PMMP:n Helsingin jäähyväiskeikalle, joka sattui juuri olemaan sinä lauantaina. Ja yhdet synttäritkin osui juuri tämän viikon perjantaille. Eli eikun vaan Sysmään lauantaina ihan kammottavan väsyneenä, klo 9 lähtö. Sitten illaksi takaisin Espooseen, keikalle ja lauantaiaamuna klo 7 herätys ja takaisin leirille Sysmään. Onneksi oli avokki apukuskina :) ...
Kaikesta tästä säätämisestä ja veivaamisesta johtuen unohtui sitten kamera kotiin molempina päivinä. Ihan käsittämätöntä. Nyt sitä ryhtiliikettä tosiaan valokuvauksen suhteen.
Saatiin leirillä uutukaiset Kiratin-brodeeratut treeniliivit! Olenkin koko syksyn odottanut, että saa tuon Berran liivin, johon mahtuu namit ja patukat paljon paremmin kuin tavalliseen takkiin. Ja erityisen kivan lisän asiaan toi se, että Kirsi oli antanut tehtäväkseni suunnitella kennelille uuden logon, joka sitten brodeerattiin näihin liiveihinkin :) . Yllä olevassa kuvassa (tai portfoliossani) näkyy millainen lopputuloksesta tuli, itse olin ainakin tyytyväinen ja niin taisi olla Kirsikin mikä oli pääasia :) .
Lisäilen leiristä enemmän juttua kun saan kuvia muilta, jotka muistivat ottaa kameransa matkaan...

Keikka oli upea! Ei siis harmittanut vaikka sen takia joutui säätämään ylimääräistä.


Näyttelyistä. Tarra on ilmoitettu viimeisiin pentunäyttelyihinsä Helsingin Best-In Puppy Show:hun, joka on Messuhallissa 24.11., juuri sopivasti kolmea viikkoa ennen Messarin isoja Voittaja-näyttelyitä. Tarra on ilmoitettu sinne kahdelle päivälle, Nordic Winneriin ja Voittajaan. Siellä päästäänkin ensimmäiseen junnuluokkaan esiintymään ja odotan niitä kisoja todella paljon. Onneksi Voittaja-näyttelyt on tänä vuonna viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna, sillä meni todella täpärälle, että saatiin Tarra virallisiin luokkiin; perjantain Helsinki Winnerissä Tarra olisi ollut vielä pentuluokassa, mutta lauantaista 14.12. alkaen se on junnuikäinen eli saa jo virallisen arvostelun :) . Valitettavasti Vivalta jää nämä näyttelyt välistä, sillä piti vähän priorisoida rahankäyttöä. 150€ koiranäyttelyistä yhdelle viikonlopulle on vähän turhan paljon... Olisi kyllä ollut kiva ottaa se mukaan varsinkin, kun viime näyttelyt menivät niin hienosti, mutta tammikuussa sitten taas.

Agilitystä. Tällä viikolla päästään toiselle jatkokerran tunnille. Kaksi kertaa on jo jäänyt välistä, ensimmäinen paimennuskerran takia, toinen nyt tämän viime viikonlopun leirin takia. Mutta onneksi porukkaa on ollut kuulemma muutenkin vähän näillä alkupään kurssikerroilla niin en ole ainoa, joka on joutunut olemaan pois ja jäämään vähän jälkeen. Viva edistyy vauhdilla ja tekee todella innoissaan radalla hommia, agility on selvästi sen laji. Nyt vielä ne luustokuvaukset niin uskallan antaa mennä ja tähdätä ensi kesän kisoihin :) .

Tottiksesta. Tarra jää pienelle treenitauolle. Hämärää ja paljon ihmisiä kentän laidalla - liikaa ihmeteltävää vielä pienelle. Se tekee päivisin yksin treenatessa ihan mielettömällä draivilla töitä, mutta aina keskiviikon treenitunnilla se menee jotenkin lukkoon ja vähän hissuttelee. Tarra on vielä niin pieni, että antaa sen kasvaa ja tehdä kotitreenejä ja samalla rakentaa omaa itsetuntoa niin jatketaan taas sen kanssa ensi vuoden puolella vähän vakavammin.
Vivan kanssa asiat edistyy ihan suunnitelmien mukaisesti. Se tekee ja taistelee palkkiosta ja on ihan yhtä innoissaan treeneissä kuin kahdestaankin harjoitellessa. Suurin haaste sen kanssa on tällä hetkellä meidän molempien hössöttäminen :D . Kirjoittelen siitä vaikka vähän enemmän joskus myöhemmin niin pääsen kunnolla analysoimaan tämän hetkistä tilannetta ja tulevaisuuden tavoitteita :) . Joka tapauksessa, asiat etenee ja treeneissä käydään säännöllisesti.

Muuta. Tytöt söivät pari viikkoa väliaikaisesti Hau Haun kana-riisi markettinappulaa, koska meidän normaalisti käyttämä nappula Golden Eagle Puppy/Performance pääsi tilapäisesti loppumaan kun unohtui tilata uudet säkit kotiin. No molemmat tytöt rapsuttelivat itseään enemmän ja Tarra kehitti oikein korvatulehduksenkin minkä takia käytiin eläinlääkärissä tällä viikolla. Onneksi asia huomattiin ennen kuin se ehti mennä pahemmaksi. Nyt kun on taas tuttu ja turvallinen nappula kupeissa niin molempien rapsuttelut on loppuneet ja Tarran korvalääkitys on pari päivää tehnyt työtään ja korvatkin näyttävät jo normaaleilta.


Tulipa sitä tekstiä paljon. Yritetään ensi postaus pitää kuvapainotteisempana :) ...

Aamun lenkiltä. Vasemmalta Viva, Tarra.



ps. Tilasin tytöille salaa uudet ihanat pannat ;) - tällä kertaa ei tule teemaväreillä, koska kuosi oli tarpeeksi ihana sellaisenaan ja valkopainotteisena sopii hyvin molemmille. Ja vihdoin saan ensimmäiset aikuisten koirien ketjupannat näille <3

(Leveys 2,5cm)


pps. Seuraava postaus on 100. Paws Up:n blogiteksti! Yritän tehdä jonkun erikoispostauksen jos keksin hyvän aiheen (vinkkejä otetaan vastaan) .

maanantai 14. lokakuuta 2013

Paimenkoirat paimentaa

Tänään (sunnuntaina) käytiin tyttöjen kanssa valkkariyhdistyksen järjestämässä paimennustreenissä. Olen odottanut koko vuoden, että pääsen Vivan kanssa lajia kokeilemaan ja olin treeneistä todella innoissani. Tarra on jo onneksi sen ikäinen (7kk), että sen pystyi ottamaan mukaan.

Valkkareita oli paikalla yhteensä 8kpl, joista suurin osa oli käynyt aiemmin kokeilemassa paimennusta, mutta jollain toisella tilalla eli kaikki olivat nyt ensimmäistä kertaa Primal Sense Farmilla. Tilat olivat hienot ja aitauksia oli kaksi vierekkäin, eli aina kaksi koiraa pääsi kerralla lampaille. Koska kaikki koirat olivat hyvin aloittelijatasolla niin kaikki menivät aitaukseen liinan kanssa. Käskyjä opetettiin kolme, "aja", "rauhassa" ja "tauko" (tai omat vastaavat). "Aja"-käsky sanottiin koiran katseen lukkiutuessa lampaisiin ja sen pyrkiessä selvästi niitä kohti, "rauhassa"-sanaa käytettiin yllättäen koiran rauhoittamiseen, ei niiden lampaiden perässä kuitenkaan saisi ihan hullulla raivolla mennä. Viimeinen käsky merkkasi koiralle pientä taukoa, joita pidettiin oman vuoron sisällä aika usein, jotta koirat eivät pääsisi väsymään liian aikaisin tai käymään liian kierroksilla. Kaikki koirat kävivät lampailla kaksi kertaa.

Tarra oli todella iso yllätys. Se oli ryhmän rauhallisin, mutta silti nuoresta iästään huolimatta paimensi paikoitellen todella hyvin. Lampaiden papanat olivat Tarran mielestä hyvin mielenkiintoisia pikku herkkuja ja välillä ne voittivat lampaat mielenkiinnon kohteena :)... Kurssin vetäjä kuitenkin kertoi, että nuoren koiran kanssa on parempi aloittaa, mutta sen kanssa voi kestää useampi kerta ennen kuin varsinainen "herääminen" lampaille tapahtuu. Hän kehui lisäksi Tarraa vuolaasti ja sanoi haluavansa ehdottomasti nähdä meidät uudestaan, sillä Tarralla oli kuulemma hyvin paljon potentiaalia. Tarran kanssa täytyy ehdottomasti mennä vielä uudelleen, sillä uskon että ensi kerralla on jo paljon enemmän intoa mukana. Kuitenkin jo nyt, etenkin jälkimmäisellä kerralla isommalla laidunpuoliskolla, Tarralla oli todella hyviä pätkiä ja selvästi kiinnostusta lampaisiin.

Viva oli taas ihan Tarran vastakohta. Se kiinnostui lampaista välittömästi ja syttyi hommaan ihan täysillä. Sillä tosin taisi vilkkua ennemminkin paistinkuvat silmissä, sellaisella intensiviteetillä se pyrki lampaiden luo.... Kurssin vetäjä kehui Vivaa kuitenkin ja sanoi sillä olevan hyvä into lajia kohtaan, intoa on kuulemma helpompi hillitä kuin tapausta, jolla ei ole ollenkaan kiinnostusta lampaille. Vivakin toimi paremmin isolla laidunpuoliskolla, jossa sillä oli muutama hyvä, rauhallinen pätkä innokasta paimennusta.

Kaikenkaikkiaan kokemus oli todella mielenkiintoinen, oli kiva nähdä miten ei-niin-perinteinen-paimenkoirarotu toimi lampailla ja erityisen hienoa seurata miten hyvin omat koirat siellä toimivat. Tulemme aivan varmasti käymään paimentamassa uudestaan, toivottavasti vielä tämän vuoden puolella :) .

Päivältä tuli niin paljon kivoja kuvia, että pakko pitää ne pieninä, ettei postaus veny ihan mahdottomaksi. Kuvat saa kuitenkin isoiksi klikkaamalla :)

Paikka oli aikas hieno :)

Tarra 7kk

Tarra


Tarra


Viva

Viva

Viva

Viva

Tarra

Tarra
 


 
Tarra

Tarra

Viva


Viva

Viva

Viva

Viva

Viva


(Viva)


torstai 10. lokakuuta 2013

Agijatko

Pakko heti hehkuttaa: Jes, nyt selvisi että saatiin Vivan kanssa agilityryhmäpaikka hallista! Tosi kiva, koska toinen vaihtoehto olisi ollut käydä läpi talven ulkokentällä hyppimässä... Ja kävi kerrankin tuuri, koska mahdollisia ryhmiä oli 6, joista vain yksi oli hallissa, siis tämä mistä nyt saatiin paikka. Se on vielä kilpavalmiiden ryhmä, eikä pelkkä alkeisjatko. Eli hyvin on mennyt treenit vaikka viimeksi lisätyistä videoista voisi päätellä toisin :D . Ensi kesänä kisoihin!

Ryhmä alkaisi jo tämän viikon sunnuntaina, mutta joudutaan heti ensimmäinen kerta jättämään väliin koska olen ilmoittanut Vivan ja Tarran valkkariyhdistyksen järjestämälle päivän kestävälle paimennuskurssille Vantaalle. Ei harmita kyllä tämän takia jättää väliin yhtä kertaa, odotan todella innolla miten tytöt suoriutuvat lampailla :) . Kuvia ja videota tulossa siitä myöhemmin!



tiistai 8. lokakuuta 2013

Viva raukka :D



Tarra on kyllä ihan apina noiden käsiensä (siis, tassujen.....) kanssa, koko ajan läpsimässä kaikkea ja kaikkia, etenkin jos joku tai jokin ei tottele sitä. Videolla aika jokapäiväinen tilanne, Viva makaa rauhassa lattialla lepäilemässä, Tarra tulee komentamaan, Viva ei innostu, Tarra alkaa läpsiä ja suuttuu kun ei saa tahtoaan läpi. Vivan paikalla voisi yhtä hyvin olla lelu (usein pallo, niin että yksi on jo suussa ja sitä toista palloa komennetaan kun se ei mahdu enää suuhun..) tai ihminen. Pöljä koira :D .

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Uudet treenipatukat

Mietin tosi pitkään että millaiset treenipatukat hommaan. Meillä on jo Berran rullattu nahkapatukka mistä molemmat tykkää, mutta ei mun mielestä tarpeeksi paljon että sitä voisi käyttää palkkana. Sitten on pehmeä dummy (tätä vastaava), jonka ostin joskus näyttelyistä. Se kelluu ja on kiva noutojen harjoitteluun vedestä, mutta ei todellakaan palkaksi. Narupalloja olen käyttänyt Vivalla tähän asti ja ne onkin agilityssä ihan parhaita, mutta niiden kanssa on vaikea riekkua ja revitellä kunnolla, ne sopii enemmänkin sellaiseen poispäin palkkaukseen. Ja Tarrahan ei niistä ole kovin paljoa innostunut, vaikka lenkillä hakeekin niitä innoissaan, että tähän mennessä ne on toimineet vain Vivalle.

No nyt kävin äsken Mustissa ja Mirrissä katsomassa valikoimaa ja mietin pitkään Berran täytetyn nahkapatukan ja Pro Dogin juuttikankaisen patukan (tätä vastaava) välillä. Molemmat olivat yhtä pehmeitä, käytännössä vain pintamateriaali oli eri. Päädyin sitten Pro Dogin versioon, sillä se vaikutti kestävämmältä. Ja nyt pitää äkkiä lähteä testaamaan niitä käytännössä ennen illan tottistreenejä ;)



edit. Patukat toimivat täydellisesti! Ei voi kuin suositella! Viva toimi patukan kanssa jopa paremmin kuin namilla, koska teki tarkasti ja innoissaan, mutta ei hötkyillyt niinkuin namin kanssa. Patukka on sopivan pehmeä, että se sopii hyvin näin nuorille ja aloitteleville koirille, mutta kuitenkin tuntui kestävän hyvin myös kunnon retuuttamista. Ja nyt kun näitä on kaksi niin (ei suinkaan siksi, että molemmille on oma, vaan) voi tehdä erinomaisesti myös saalisleikkiä, joka sujuukin molemmilta tytöiltä jo ihan kivasti :) .

tiistai 1. lokakuuta 2013

Heinolan erikoisnäyttely 21.9.

Taisi tulla nyt vähän väärässä järjestyksessä nämä kaksi viimeisintä postausta. Sen siitä saa kun päivittelee näin jälkikäteen kerralla enemmän...

Mökiltä lähdössä kohti Heinolaa. vasemmalta Viva, Tarra
Tarra päivystää

Oltiin molempien tyttöjen ja 48 muun valkoisenpaimenkoiran kanssa Heinolassa reilu viikko sitten lauantaina 21.9.. Tarra oli ilmoitettu pentuihin ja Viva viimeistä kertaa junnuihin, seuraavissa näyttelyissä se meneekin jo nuoriin. Tuomarina toimi puolalainen Joanna Adamowska. Päivä oli sateinen, mutta siihen oli onneksi varauduttu. Paikalla oli tosiaan muutama muukin valkoinen omistajineen ja aika paljon jo entuudestaan tuttuja naamoja. Erityisen iloinen olin, että Vivan kasvattaja/Tarran toinen omistaja Kirsi ja Tarran toinenkin omistaja Oili olivat molemmat paikalla ja esittivät kumpainenkin yhden koiran, Kirsi saksalan tuontinsa Wiivin (Vom Niehuser See kennelistä) ja Oili Kiratin koiransa Giran. Wiivi oli Vivaa vastassa junnuissa ja Gira metsästi viimeistä sertiään avoimissa.


Tarra oli nyt ensimmäissä virallisissa kisoissaan, vaikka luokka olikin vielä epävirallinen pentuluokka. Näyttelyt kuitenkin eroavat aina paljonkin mätsäreistä järjestelyiltään ja tunnelmaltaankin niin oli jännittävää nähdä miten päivän kisoissa kävisi. Erityisen jännittävää oli se, että Tarran sisko Illusia vom Niehuser See oli samoissa näytelmissä ja näimme sitä nyt ensimmäsitä kertaa livenä. Illusia oli niin paljon rauhallisempi kuin Tarra! Tosi saman näköinen etenkin ilmeeltään, mutta se tyyni rauhallisuus oli jotain ihan toista luokkaa kuin Tarran jatkuva säätäminen :D . Kaunis tyttö oli siskokin ja oli todella mukava nähdä sitä, todennäköisesti näyttelyissä tullaan törmäilemään jatkossakin :) .

Tarra esiintyi taitavasti aina kun piti juosta, mutta seisomisessa on vielä treenattavaa sillä istumista se tarjoaa vähän turhan usein. Paikoitellen kuitenkin todella hyvin malttoi seistäkin. Tuomari tuntui painottavan paljon kaunista esiintymistä, joten yritin parhaani Tarran kanssa. Onneksi se seisoi arvostelun ajan todella nätisti, ja ilmeisesti tuomarin mielestä esiintyi muutenkin tarpeeksi hyvin, sillä se sai narttupentujen kilpailuluokasta ensimmäisen sijan ja kunniapalkinnon! Menestys jatkui vielä parhaan pennun valinnassa ja Tarran sijoitus täten oli PEK1, KP, ROP-pentu! Upeeta!




Tarra PEK1 ja Illusia sisko PEK2


Viva juoksi junnukehässä Wiivin takana, mikä etukäteen vähän jännitti, koska Wiivi on todella upea. Toisaalta taas vähän toivoin, että Wiivi olisi voittanut, kunhan Vivakin saisi ERIn :) ... Molemmat tytöt esiintyivät hienosti ja saivat ERIn kumpainenkin. Tuomarikaan ei ollut mikään ERImaatti, seitsemästä junnusta vain kolme sai ERIn. Olin jo tästä todella tyytyväinen, sillä Vivan aiemmat arvosanat ovat olleet vain EHta ja nyt tuomaroimassa oli kuitenkin erikoistuomari. Kilpailukehässä sijoitettiin ensin EHn saaneista neljänneksi sijoittunut koira ja sen jälkeen ERIn saaneet juoksutettiin ja seisotettiin vielä erikseen. Videolta näkyy miten kävi ;)




Tästä napsahti vielä se ihana ja kauan odotettu SA!! Ihan mieletöntä, en osannut yhtään odottaa näin hienoa tulosta. Parhaan nartun valinnassa jäimme ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi (5./22 nartusta), eli Vivan lopullinen tulos oli ERI SA, JUK1. Tämä lämmitti mieltä vielä enemmän kuin Tarran pentuluokan voitto :) .


Sitten seurasikin vielä monta tuntia BIS-pentukehän alkamisen odottelua... Ja siitä voisin muutaman valitun sanan sanoa, mutta jätänpä väliin ja lisään muutaman Oilin ottaman kuvan:


Ilúvatar vom Niehuser See ROP-pentu ja Illusia vom Niehuser See PEK2

Ilúvatar vom Niehuser See ROP-pentu ja Illusia vom Niehuser See PEK2

Ilúvatar vom Niehuser See ROP-pentu, Hermine vom Niehuser See ERI JUK3 ja Illusia vom Niehuser See PEK2


Kiitos kuvista Oili Nummelalle! <3


Ja tässä vielä molempien koirien arvostelut:

Tarra, PEK1, KP, ROP-pentu:
"Medium size, with nice head. Dark eyes. Good set & carriage of ear. Good lenght of neck. Straight back. Croup moderately sloping. Medium bone. Slightly short upper arm. Very good angulation in hind leg. Good movement but in rear slightly narrow."

Viva, JUN-ERI SA, JUK1:
"In good size, proportional head. Moderate stop. Slightly light eyes. Excellent top-&underline. Good set of tail, in movement slightly above topline. Good movement."


PS. Anteeksi vähän sekavasta tekstistä. Yritän tsempata seuraavan kanssa.