Upea lämmin kesäpäivä, ratsastusta, Goofy ja koirille vapaana juoksentelua. Ihana päivä <3 .
Tarra oli ensimmäistä kertaa tallilla ja kylläpä hevoset oli jännittäviä. Tarran suhtautuminen jännittäviin asioihin on kuitenkin "hyökkäys on paras puolustus, ja minähän en ole se joka perääntyy!", joten siinä se hetken aikaa komensi itseään noin 50 kertaa suurempia eläimiä, mutta luovutti kun huomasi, ettei ketään kiinnostanut. Onneksi uhittelu vaihtuu sillä aika nopeasti kiinnostukseksi. Vähän se puhisi kentän laidalla vielä myöhemminkin jos hevoset menivät sen mielestä liian läheltä, mutta kovin nätisti se osasi olla härnäämättä hevosia ja pysyä poissa jaloista.
Viva sen sijaan on jo rutinoitunut tallilla kävijä. Ja rutiinilla tarkoitan, että juostaan pää viidentenä jalkana tuhatta ja sataa ympäri pihoja ja välillä jolkotellaan hevosten perässä ihan vain varmuuden vuoksi, jos ne meinaa villiintyä niin on sitten The Paimen paimentamassa ne takaisin kuriin. Ja kun se omistajakin on siellä selässä korkealla niin sitä täytyy vahtia.
Vivalle talli on ehkä se suosikki paikka missä se viihtyy kaikkein parhaiten. Harmittaa vähän, ettei sitä voi ottaa joka kerta mukaan. Viimeksi Viva oli ollut tallilla kun oli vielä lunta maassa. Pitkä tauko näkyikin sitten riemun määrässä :D . Tarrakin rentoutui alun jännityksen jälkeen ja innostui riehumaan kun otettiin Viva autosta (Tarralle on tärkeää saada kokea asioita ensin ilman Vivan tukea). Tytöt sitten yhdessä juoksivat kentällä ja pellolla, vähän mutaojassakin kävivät kääntymässä... Hauskaa oli joka tapauksessa :), kuvatkin sen varmaan kertovat:
![]() |
Tarra |
![]() |
Tarra |
![]() |
Tarra |
![]() |
Tarra |
![]() |
Viva |
![]() |
Tarra....... |
![]() |
Tarra... |
![]() |
Tarra |
![]() |
Viva on todella nopea ja ketterä ja se RAKASTAA olla jahdattavana, koska kukaan ei ikinä saa sitä kiinni :D |
![]() |
Tarra |
![]() |
Viva raukka... :D |
![]() |
Tarra |
![]() |
Vähän Tarraa vielä epäilyttää... |
![]() |
Vivan mahtiravi :) |
![]() |
Tarra Luppakorva |
![]() |
Tarra |
![]() |
Goofy <3 |
3 kommenttia:
Heips! Saako sulle laittaa sähköpostia ja kysellä sun koirista? :) En ainakaa löytäny täältä osotetta tai sit en vaa osaa käyttää tätä.. :D
Moi! Tottakai :) . Sähköpostia voi laittaa vaikka osoitteeseen chichi@live.fi . Pitäiskin se varmaan laittaa näkyville johonkin niin voi ottaa yhteyttä :)
Kiitos! Laitoin viestiä :)
Lähetä kommentti