maanantai 12. toukokuuta 2014

Agilityjuttuja

Tällä viikolla alkaa agilityn kesäkausi, eli päästään vihdoin hallista ulos! Meillä vaihtuu Vivan kanssa ryhmä ihan kokonaan, mutta kiva päästä uusien ohjaajien oppeihin ja tutustua uuteen treeniporukkaan. 

Olen ties kuinka pitkään hakenut helppoa ja omaan käyttöön sopivaa agilityratapiirustusohjelmaa. On hiukan ärsyttänyt ja ohjelman hankkimista hankaloittanut, kun tarjonta on todella suppea ja hinnat lähtevät noin 20€:sta ylöspäin (suosituin taisi olla 80€, toiseksi suosituin 50€). En periaatteesta ole halunnut maksaa tuota summaa ohjelmasta, joka kuitenkin on todella yksinkertainen. No, hankin vähän aikaa sitten vihdoin oman tablettikoneen ja taas aikani ohjelmatarjontaa selattuani päätin käyttää Excel-tyyppistä Numbers-ohjelmaa apuna ja tehdä itse tarpeisiini sopivan pohjan. Ohjelmahan on hyvin helppo käyttää, ei tarvinnut kuin luoda uusi pohja, skaalata se sopivan kokoiseksi ja tehdä Illustratorissa esteet. Eli pieni leikkaa-liimaa-tyyppinen apuväline, joka ainakin näin nopealla testauksella toimii täydellisesti :). Esteitä voi skaalata, käännellä, niiden viereen lisätä numerot ja mahdolliset kommentit. Radan saa otettua ohjelmasta suoraan talteen haluamassaan muodossa ja siten taltioida muuallekin digitaalisesti tai vaikka tulostaa paperille. Aikaa meni pari tuntia esteiden tekoon, mutta mitään ei tarvinnut maksaa. Nyt on pihillä tyytyväinen olo :D.

Kuvakaappaus, kaikki esteet kuvassa ja parissa esimerkkinä numerointi :)

Toinen hankinta agilityyn liittyen on lajista kertova kirja, nimeltään lyhyesti ja ytimekkäästi Agility. Vaikka käymmekin säännöllisesti treenaamassa niin teoria jää turhan usein vähän vähemmälle huomiolle. Mielestäni etenkin ison koiran kanssa on tärkeää oppia tekemään asiat niin, että se on koiralle mahdollisimman helppoa ja vähän kuluttavaa. Siksi opettelen nyt lukemalla paljon perusteita ja yritän kiinnittää omaan ohjaukseeni paremmin huomiota, jotta ei tarvita turhia toistoja ja saadaan hypyt/alastulot/kontaktit/käännökset mahdollisimman sulaviksi. Ja aina on kiva oppia lisää rakastamastaan lajista :). Kirja vaikuttaa ihan lupaavalta ja uskon, että saan siitä hyviä vinkkejä treeneihin niin agilitykentälle kuin sen ulkopuolellekin :).

Tämän vuoden tavoitteisiinsa kuuluu päästä starttaamaan Vivan kanssa vähintään yksissä kisoissa, olkoot se sitten epävirallinen tai virallinen, mutta kisoihin on päästävä. Ja nyt on taas treeni-into huipussaan uusien apuvälineiden ja Vivan viime aikojen mahtavan draivin ansiosta! Jee!

Ei kommentteja: