torstai 30. elokuuta 2012

Saalisvietti koiraharrastuksessa

Olen yrittänyt tutustua saalisvietin hyödyntämiseen koiran koulutuksessa. Aihe on minulle melko uusi, sillä olen aina palkinnut koiria nameilla. Vivan kanssa haluan kuitenkin opetella pois tästä "pahasta tavasta" ja yrittää päästä siihen pisteeseen, että koira saa palkinnon enemmänkin siitä tekemisestä kuin namista. Uskon myös, että Vivalle leikki on paljon parempi palkka tekemistä ajatellen kuin nami, vaikka se melko ahne onkin - kaikki liikkuva on niin paljon mielenkiintoisempaa kuin kädessä oleva herkku... Sopivasti ylihuomenna alkaa tokokurssi, jossa ohjaajalta voi todennäköisesti kysellä vähän neuvoja sopivan dummyn valintaan :). Itse olen ajatellut jotain kivaa jäniksenkarvalla varustettua dummyä.

Toistaiseksi on kotona vain vähän harjoiteltu vetoleikkejä, jotka sujuu koko ajan paremmin. Tästä eteenpäin en oikein osaakaan jatkaa, joten kiva kun se tokokurssi alkaa! Lisäksi löysin aiheesta loistavan kirjan avustamaan etenemistä, tämä on kyllä pakko laittaa tilaukseen: Saalisvietti koiraharrastuksessa

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Terve!

Itse olen saman asian ympärillä pyöriskellyt nykyisen koirani kanssa (reilu 5 kk sakemanninarttu) ja opetellut hyödyntämään saalisviettiä ruualla palkkaamisen sijaan. Ja tuloksiin olen ollut sypertyytyväinen, koiraan saa helposti enemmän virettä ja pari kierrosta lisää jolloin suorittamisesta tulee iloisempaa ja täsmällisempää. Ainakin meillä, kun saalisvietti koiruudella on aika voimakas. :)

Mukava blogi sulla, jäin lukijaksi!

LauraM kirjoitti...

Moi!
Kiitos :) . Meillä siirtyminen nameista lelupalkkaamiseen alkanut nyt pikkuhiljaa ja kirjaa odotellaan postiin. Uskoisin että meillä toimii myös hyvin kunhan päästään kunnolla vauhtiin :)