keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Koirasaaressa

Tarra pääsi tänään kolmatta kertaa Koirasaareen leikkimään. Viva ei päässyt tällä kertaa mukaan koska se aloitti juoksut. Olemme olleet Seurasaaren koirapuistossa (tutummin Koirasaari) Tarran kanssa kaksi kertaa aiemmin, mutta nyt oli ensimmäistä kertaa kunnon kamera mukana niin sai jotain postattavaakin. Yhdessä tytöt eivät ole päässeet vielä sinne riekkumaan, että Tarra ei opi olemaan pelkästään Vivan suojissa ja että Viva ei provosoidu puolustamaan Tarraa mitä se välillä muiden koirien seurassa tekee.

Tarra on rohkaistunut todella paljon viime aikoina. Sen kanssa on tehty tutustumisharjoituksia niin ihmisten kuin koirienkin kanssa ja selvästi alkaa tuottaa tulosta :) . Tarra on hiukan ujo (ei arka eikä pelokas missään nimessä, mutta kauempaa kiinnostuneena ensin seuraa tilannetta ennen kuin menee mukaan), mutta tuntuu että aika, jonka se vaatii uudessa ympäristössä rentoutuakseen lyhenee jatkuvasti. Tänään oli enää reilusti alle minuutti ensimmäisen koiran kohtaamisesta siihen, että se jo juoksenteli iloisesti useiden eri koirien kanssa ympäriinsä. Se on myös todella kohtelias käytökseltään, eikä koskaan provosoi muita koiria.


(Tulossa: videota seuraamisharjoitteluista sekä Tarralta että Vivalta)



Tarra 18vko








Joukon jatkona :)






Ei kommentteja: