keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Treenisuunnitelmia

Tarran emä Luana pääsi kuvituskuvaan, kun ei ollut omista aiheeseen sopivaa

Niin, jäi nyt kuitenkin se jäljen teko väliin. Päädyttiin lähtemään mökille. Eiköhän sitä tässä ehdi vielä.

Olen tässä vähän selvitellyt treenimahdollisuuksia tytöille, Tarran kanssa pitäisi päästä tasokkaaseen penturyhmään ja Vivan kanssa jatkaa jo opittua. Yksityinen on tietysti aina vaihtoehto, mutta jotenkin tuntuu tyhmältä maksaa yli 100€ muutaman kerran kurssista kun voisi löytää hyvän treeniryhmän, jossa parhaassa tapauksessa treenaa muutaman kympin vuosimaksulla ympäri vuoden ja hyvän porukan löytyessä niin usein kuin sielu sietää. Agilitykurssi onneksi on hyvällä mallilla ja olen tykännyt paljon käydä siellä vaikka kenttä onkin vähän kauempana. Jatkamme Vivan kanssa heti ensi kuun alusta siellä etenemistä. Mutta ne pk-lajit... EKK:n liityin jo vuoden alussa, mutta sinne en mene treeneihin periaatteen vuoksi. Ei sillä että niihin treeniryhmiin ikinä edes pääsisi. Kun pitää kerätä ensin se miljoona aktiivipistettä. Koko homma heillä on niin sanonko mistä. Ei ole mitään järkeä, että treeniryhmät on vain pienen sisäpiirin tyypeille, jotka jaksaa yhdessä käydä niissä omissa tapahtumissaan ja valmentaa toinen toisiaan. No mikäs siinä. Voisin sanoa vielä muutaman valitun sanan kyseisen koirakerhon toiminnasta, mutta olkoot. Sinne meni se 40€ jäseneksi liittymisestä.

Sitten jotenkin välähti, että eiköhän niitä pk-treenejä kannattaisi kysyä nimenomaan niiltä pk-harrastajilta. Ja sitten löysinkin tieni tänne: http://hphry.fi/ . Treenit ilmaisia ja kaksi kertaa viikossa ryhmätreenit, joista toinen ohjattu. Itsekseen saa käydä treenailemassa aina kun kenttä on tyhjillään. Kenttä, joka on tuossa kävelymatkan päässä. Äsyttävän helppo ratkaisu tähän mieltä vaivanneeseen ongelmaan :D . No tämän kai siitä saa kun on uusi koirapiireissä ja ei tunne toimintatapoja - hosuu vähän joka suuntaan ja koittaa löytää itselle sopivinta tapaa.

Elokuussa alkaa siis treenit! Otan ainakin aluksi molemmat koirat mukaan, koska treeniaika on niin pitkä (2h) ja auto on käytössä. Katsotaan sitten teenkö ajan myötä niin, että otan Tarran ohjatulle tunnille ja Vivan itsenäisen ryhmän kerralle. Joka tapauksessa, ihana päästä etenemään!

Ei kommentteja: